プレスリリース - Sami Salamasta F3-sarjan Suomen mestari!
Sami Salamasta F3-sarjan Suomen mestari!
Sami Salama on saavuttanut pitkäaikaisen tavoitteensa voittaessaan Suomen mestaruuden kauden 7 osalta. "Voitto viimeisessä osakilpailussa kruunasi mestaruuden" -toteaa Salama.
Salama kiittää manageriaan loistavasta managerointityöstä, jonka ansiosta mestaruus oli ylipäätään mahdollinen. Salama ei unohda kiittää kilpakummaneitaankaan. Etenkin Lehto kaksikkoa Salama kiittää menneistä kisoista ja tiukoista tilanteista. Lehdot tarjosivat jälleen kerran hyvän vastuksen radalla. Salama nostaa suoritusvarmuuden ja tasaisuuden tärkeimpien tekijöiden joukkoon, jotka mahdollistivat Lehto kaksikon päihittämisen. Kummallakin Lehdoista on enemmän voittoja kaudelta vyöllään kuin Salamalla, mutta mestaruus ratkeaakin pisteiden, ei voittojen mukaan.
Tulevaisuudessa Salama seuraa Miku Häkkisen esimerkkiä ja jättää SM-sarjan uusille lupauksille ja suuntaa itse kansainvälisille radoille. Hakemus F3 Eurosarjaan on jo laitettu vetämään ja tavoite ensi kauden osalta on sijoittua kovassa porukassa kymmenen parhaan kuskin joukkoon.
Kiitos kaudesta ja onnea tulevaisuuteen!
-Sami Salama
Pegaso Flies Into 2026 as the Fourth Team on the Grid
Pegaso abre el 2026 consolidándose como el cuarto equipo de la parrilla
BRAsuca Nations
Un nuovo giovane Italiano in F4 Spanish al debutto, Matteo De Palo